Kulkutaudit ovat kautta historian muokanneet kaupunkien ja sivilisaatioiden kohtaloja. Amerikkalaisprofessori uskoo, että Covid-19-viruksella on jo nyt ollut syvä vaikutus meidän poliittiseen tulevais...
Belgiassa on 11.5 miljoonaa asukasta ja koronaan kuolleita jo lähes 4 500. Belgiasta saattaakin tulla Covid-19-taudin pahiten runtelema maa Euroopassa. Belgiassa on Worldometerin mukaan kuollut korona...
Italian suurin pankki julkisti talousennusteensa 2.4.2020. Ennusteraportin nimi on ”The mother of all recessions has arrived” (suom: ”Kaikkien taantumien äiti on saapunut”). Bruttokansantu...
Kiinasta peräisin oleva koronavirus Covid-19 leviää ympäri maailmaa kasvavalla vauhdilla ja on keskuudessamme. Helposti tarttuvan viruksen leviämistä voi hillitä tehokkaasti pitämällä kädet puhtaana j...
Arizonalaispariskunta sai idean koronalääkkeeseen presidentti Donald Trumpin puheesta. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump hykersi tyytyväisyyttään maanantaina, kun hän kertoi Ranskasta ja Kiinast...
Italialaisessa pikkukylässä suoritetut testit osoittivat, että puolet koronaviruksen kantajista on oireettomia. Columbian yliopiston tutkijat selvittivät puolestaan epidemian puhkeamista Kiinassa ja s...
Italiasta tuli pahiten koronaviruksen kurittama maa. Iltalehti listaa päivä päivältä, miten koronavirus vaikuttaa eri puolilla maailmaa. Aiempia päiväseurantoja pääset lukemaan täältä (11.–18.3.) ja ...
Vastaavasti Kiinan Wuhanissa ei rekisteröity yhtään uutta koronavirustapausta viimeisen vuorokauden aikana. Iltalehti listaa päivä päivältä, miten koronavirus vaikuttaa eri puolilla maailmaa. Aiempia ...
Uuden koronaviruksen aiheuttamia tartuntoja ehkäistään samalla tavoin kuin muitakin hengitystieinfektioiden aiheuttajia.
Ensisijaisesti kannattaa huolehtia hyvästä käsihygieniasta. Pese käsiä vedellä ja saippualla ainakin 20 sekunnin ajan. Älä koskettele silmiä, nenää tai suuta, ellet ole juuri pessyt käsiäsi.
Vältä erityisesti
Nykytiedon mukaan monien sairastuneiden oireet ovat olleet lieviä, mutta joukossa on ollut myös vakavasti sairastuneita. Monella vakavampia oireita saaneella on lisäksi ollut jokin perussairaus, kuten diabetes, sydän- tai keuhkosairaus.
Taudinkuvaan on kuulunut