Kiinassa todettiin joulukuussa 2019 keuhkokuumetapauksia, joiden aiheuttajaksi on todettu uusi, aiemmin tuntematon koronavirus, SARS-CoV-2. COVID-19.
Uusi koronavirus on nimetty sen sukulaisviruksen, SARS-koronaviruksen mukaisesti. Uuden koronaviruksen aiheuttamaa tautia kutsutaan nimellä COVID-19, joka tulee sanoista corona, virus, disease.
Koronavirukset ovat suuri joukko viruksia, joita on todettu sekä ihmisillä että eläimillä. Ihmisillä yleisiä ovat 229E, HKU1, NL63 ja OC43 -virukset. Ne aiheuttavat tavallisimmin lievän hengitystieinfektion.
Vakavia, jopa kuolemaan johtavia infektioita ovat aiheuttaneet:
Uusi koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana kun henkilö yskii tai aivastaa. Virus voi tarttua myös kosketuksen kautta pinnoilta, joille on hiljattain päätynyt sairastuneen hengitystie-eritteitä.
Laboratoriotutkimuksissa on havaittu, että virus voi säilyä pinnoilla muutamista tunneista muutamaan päivään. Pintojen osuus viruksen leviämisessä ei nykytiedon mukaan kuitenkaan ole merkittävä. Pintojen, elintarvikkeiden tai tavaroiden välityksellä tapahtuvia tartuntoja ole toistaiseksi havaittu.
Itämisajaksi kutsutaan aikaa tartunnasta ensioiden alkuun. Taudin itämisajaksi on arvioitu 1–14 päivää, keskimäärin noin 4-5 päivää.
Uusien tutkimusten mukaan sairastunut saattaa tartuttaa muita jo ennen oireiden alkamista. Viruksen tartuttavuusluvun (R0) arvioidaan olevan 2-3. Tämä tarkoittaa, että yksi tartunnan saanut voi tartuttaa 2-3 henkilöä.
Uusi koronavirus, SARS-CoV-,2 on perimältään läheistä sukua SARS-koronaviruksen ja lepakoilta löydettyjen koronavirusten kanssa.
Uusi koronavirus on todennäköisesti lähtöisin yksittäisestä tartunnasta, joka on tapahtunut eläimen ja ihmisen välillä. Tämän jälkeen virus on alkanut levitä ihmisestä toiseen.
Arkielämässä tartuntoja voi ehkäistä huolehtimalla käsihygieniasta ja välttämällä sosiaalisia kontakteja.
Uusi koronavirus aiheuttaa äkillisen hengitystie-infektion. Monien sairastuneiden oireet ovat olleet lieviä, mutta joukossa on ollut myös vakavasti sairastuneita. Monella vakavampia oireita saaneella on lisäksi ollut jokin perussairaus, kuten diabetes, sydän- tai verisuonitauti tai keuhkosairaus.